Unohda hattaraiset onnelliset loput! Tässä kirjoituksessa pohdin, miksi ne hieman pelottavat ja karut sadut ovatkin parasta mahdollista oppia lapsillemme – sisua, älyä ja rajoja.
Tunnustus: Olen se äiti, joka yritti lukea vain "turvallisia" ja pehmeitä tarinoita, joissa kaikilla on kivaa ja kukaan ei joudu kenenkään ruokalistalle. Mutta tiedättekö mitä? Kolmevuotiaani katsoi minua kuin olisin menettänyt järkeni ja kahdeksanvuotiaani alkoi haukotella jo toisella sivulla. 🙄
Meillä on tapana siivota saduista kaikki särmät pois, jotta lapset eivät saisi painajaisia. Mutta totuus on, että elämä ei ole pelkkää hattaraa ja yksisarvisia. Joskus se on pelottavaa, epäreilua ja suoraan sanottuna aika sotkuista – kuten meidän eteisemme tiistaiaamuna.
Huomasin, että ne vanhat ja joskus hieman karutkin sadut, kuten Hannu ja Kerttu, opettavat lapsille jotain paljon tärkeämpää kuin pelkkää "onnellista loppua". Ne opettavat SISUA ja ongelmanratkaisua.
Oletteko koskaan miettineet Tuhkimoa tarkemmin? Se ei ole taru kengästä, vaan tarina henkisestä kestävyydestä. Tyttö asuu toksisessa ympäristössä, tekee kaikki kotityöt (kuulostaako tutulta?) ja onnistuu silti pitämään päänsä kylmänä. Se on puhdasta selviytymistaistelua, ei pelkkää tanssia! 👗✨
Entä sitten Hannu ja Kerttu? Se on periaatteessa ensimmäinen kurssi turvallisuustaidoista. "Älä mene tuntemattoman herkkutalon sisään" on viesti, jonka jokainen lapsi ymmärtää heti. Lisäksi se opettaa sisarusten välistä yhteistyötä, jota yritän epätoivoisesti juurruttaa omiin lapsiini joka ikinen päivä (vaihtelevalla menestyksellä). 🍭
Tässä muutamia klassikoita ja niiden todellisia oppitunteja:
- Kolme pientä porsasta: Tämä on oppitunti vaivannäöstä. Jos teet asiat "vähän sinne päin" (kuten minä viikkaan pyykkiä), susi eli arki puhaltaa ne kumoon. Tiilitalon rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä! 🧱
- Kultakutri: Opetus yksityisyydestä ja seurauksista. Et voi vain marssia toisen kotiin ja syödä heidän puurojaan ilman lupaa. Kokeilkaapa tätä teinin kanssa kymmenen vuoden päästä!
- Keisarin uudet vaatteet: Rohkeus puhua totta, vaikka se tuntuisi noloa. Tämä on se hetki, kun kolmevuotiaani huutaa kaupan kassalla jotain erittäin rehellistä hienosta rouvasta takanamme. APUA! 😱
Bruno Bettelheim totesi jo aikoinaan teoksessaan Satujen lumous, että lapset tarvitsevat näitä tarinoita käsitellääkseen sisäisiä pelkojaan. Jos poistamme kaiken jännityksen, viemme heiltä työkalut kohdata oikea maailma.
Suomalainen sisu ja vanhat sadut sopivat yhteen kuin sukka ja kenkä. Me emme tarvitse kiiltokuvia, vaan tarinoita, joissa vaikeudet voitetaan neukkuudella ja periksiantamattomuudella. 🇫🇮
Jotta teidänkin iltasatuhetkenne olisivat muutakin kuin pelkkää haukottelua, tässä muutama vinkki:
- Kysy "Mitä jos?": Mitä jos Hannu ei olisi löytänyt kiviä? Mitä jos porsaat olisivat jakaneet saman talon?
- Pysähdy jännityksen äärelle: Älä pelkää niitä hieman pelottavia kohtia. Kysy lapselta, miltä hahmosta tuntuu ja miten hän itse ratkaisisi tilanteen.
- Käytä moderneja työkaluja: Jos hyllystä loppuu inspiraatio, ReadFluffy on aivan loistava apu. Sieltä löytyy monipuolisesti tarinoita, jotka ruokkivat mielikuvitusta ilman turhaa siirappia.
- Tee oma "Moraalikompassi": Pohtikaa yhdessä, oliko jokin teko oikein vai väärin. Saduissa ei ole aina mustavalkoisia vastauksia.
Joten, ensi kerralla kun lapsi nappaa hyllystä sen "pelottavan" kirjan, älä pane sitä takaisin. Sukeltakaa yhdessä seikkailuun, jossa sankarit eivät vain odota pelastusta, vaan keksivät keinot itse. Se on juuri sitä, mitä me kaikki tarvitsemme.
Minkä sadun teillä on viimeksi luettu niin, että äitiäkin jännitti? ✨📚
