Olipa kerran pieni ja hymyilevä tyttö nimeltä Ema. Emalla oli pyöreät silmälasit, jotka kimmelsivät auringossa, ja valtavan suuri, pehmeä keltainen villapaita. Arvaa, mitä Emalle tapahtui eräänä päivänä omalla takapihalla?
Ema katseli kukkia, kun hän huomasi maassa jotakin kummallista. Nurmikolla kulki polku, joka ei ollutkaan multaa tai hiekkaa. Se oli tehty kimaltelevasta tähtipölystä! Polku teki pienen äänen: bling-bling-bling. Kun Ema astui polulle, se tuntui pehmeältä kuin vaahtokarkki. Haluaisitko sinäkin kokeilla sellaista polkua?
Ema lähti seuraamaan kimaltelevaa polkua. Hän käveli ja käveli, kunnes hän saapui aukiolle, jossa odotti jännittävä yllätys. Siellä oli talo, joka näytti aivan lautaselta, ja sen vieressä istui Zog. Zog oli kirkkaanvihreä ja oikein ystävällinen avaruusolento, mutta hän näytti kovin surulliselta. Voi sentään!
”Hei Zog! Miksi olet surullinen?” Ema kysyi ja korjasi silmälasejaan. Zog osoitti pientä pataa. ”Minun kosminen teepannuni on tyhjä”, Zog sanoi hiljaa. ”Ilman tähtiloistoteetä minun lentävät kukkani eivät jaksa laulaa.” Ja todellakin, puutarhassa kukat roikuttivat päitään aivan hiljaa.
Ema mietti ja mietti. Sitten hän keksi! Hän osasi laulaa kauniisti. Ema alkoi hyräillä lempeää unimusiikkia: ”Hyrrr, hyrrr, tähti pieni loistaas vaan...” Ema silitti samalla pehmeää villapaitaansa. Ja tiedätkö mitä? Teepannu alkoi yhtäkkiä täristä. Tsup! Tsup! Tuut! Se alkoi viheltää iloisesti.
Teepannusta alkoi tulla sateenkaaren väristä teetä ja puutarhan kukat alkoivat nousta ilmaan. Ne lauloivat: ”Laa-laa-laa!” Zog alkoi nauraa ja taputtaa käsiään. ”Sinä teit sen, Ema! Sinun laulusi antoi teelle voimaa!”
Sitten alkoivat teekutsut. Ema ja Zog istuivat alas ja söivät kuukeksejä. Ne olivat hauskoja keksejä, jotka poksahtivat suussa kuin popcornit: pok-pok-muisk! He joivat lämmintä tähtiteetä: sip-sip-ahhh! Se maistui mansikoilta ja unelmilta. Vaikka Ema ja Zog olivat kotoisin eri maailmoista, heillä oli yhdessä oikein mukavaa.
Kun aurinko alkoi laskea, Eman oli aika palata kotiin. Hän heilutti Zogille ja lupasi tulla uudestaan kylään. Kun Ema riisui tennareitaan eteisessä, hän huomasi, että niiden nauhat kimaltelivat yhä vähän tähtipölyä. Ema hymyili ja käpertyi pehmeään villapaitaansa. Niin päättyi seikkailu, ja kaikki oli juuri niin kuin pitikin. Hyvää yötä, pieni seikkailija.