Oletko koskaan nähnyt sellaista ystävää, joka näyttää aivan vaaleanpunaiselta pumpulipallolta? Jos olet, olet ehkä tavannut Fluffyn! Fluffy on pikkuruinen, leivän kokoinen karvaturri, jolla on suuret sammalenvihreät silmät ja kaulassaan pastellinvärinen huivi. Hän on maailman onnellisin etsivä – ja tänään hänellä on edessään todella suuri seikkailu.
Kaikki alkoi eräänä aurinkoisena aamuna Pehmeässä Pilvimaassa. Fluffyn piti hakea Digitaalinen Avain, hieno hohtava piirilevy, joka avaisi portin ihmeelliseen Valokaupunkiin. Mutta voi ei! Kun Fluffy katsoi pienen samettityynyn päälle, missä avaimen piti olla, siellä ei ollutkaan muuta kuin tyhjää. ”Hupsis-keikkaa!” Fluffy huudahti ja pyöräytti silmiään. ”Avain on kadonnut!” Mutta tiesitkö sinä, mitä Fluffy teki? Hän ei hätääntynyt lainkaan. Hän kääri pastellinvärisen huivinsa tiukemmin kaulaansa, otti esiin suuren suurennuslasinsa ja päätti ryhtyä etsiväksi. ”Bum-ti-bum, mysteeri on syntynyt!” hän lauloi ja pomppasi matkaan.
Fluffy seurasi pieniä kiiltäviä jälkiä, jotka näyttivät aivan tietokoneen bitteiltä. Ne johtivat hänet Sotkuisten Kaapeleiden Metsään. Siellä puut eivät olleet tavallisia puita, vaan ne olivat täynnä sateenkaaren värisiä johtoja, jotka kimaltivat ja surisivat: Zzzzt! Surrr! Metsässä Fluffy tapasi ystävänsä Bipin. Bip on pieni robottipöllö, joka on tehty kiiltävästä metallista. Mutta Bip parka oli aivan pyörällä päästään. ”Piipp-buup! Kompassini on hukassa, suuntani on vinksallaan, enkä tiedä onko nokkani pohjoisessa vai etelässä!” Bip valitti ja pyöri ympyrää: Viuuh-viuuh!
Fluffy tiesi heti, mitä tehdä. Hän silitti Bipin metallista siipeä pehmeällä tassullaan. ”Ei hätää, Bip. Etsitään yhdessä!” Arvaapa mitä he löysivät? He huomasivat, että jokin oli pyyhkinyt metsän halki kuin vauhdikas tuulenpuuska. Se oli Supiseva Tuuli, joka oli leikkisyyttään napannut Digitaalisen Avaimen mukaansa. Avain oli nimittäin tullut ”raskaaksi” kaikesta turhasta tiedosta ja se tarvitsi pientä tuuletusta. Fluffy ja Bip seurasivat tuulen huminaa: Suh-shii! he kuulivat metsän siimeksestä.
Lopulta he saapuivat Suurelle Prismaportille. Siellä Tuuli leikki avaimen kanssa heitellen sitä ilmaan. ”Antaisitko avaimen takaisin, rakas Tuuli?” Fluffy pyysi kauniisti. Mutta Tuuli vain kimmelsi ja pyöri kovaa vauhtia. Silloin Fluffy sai idean. Hän tiesi, että hänen korvansa takana oli jotain erityistä: pieni sydämenmuotoinen syntymämerkki. Kun aurinko osui juuri oikeassa kulmassa Fluffyn merkkiin, se heijasti kirkkaan, lämpimän valonsäteen suoraan kohti Tuulta ja avainta. Tsing!
Se oli niin kaunis valo, että Tuuli pysähtyi ihastelemaan sitä, ja Digitaalinen Avain liukui pehmeästi alas suoraan Fluffyn pehmeisiin tassuihin. ”Naps!” kuului, kun Fluffy nappasi sen kiinni. Bip-pöllö alkoi hurrata ja piipittää onnesta: ”Pliip-plop! Sinä teit sen, Fluffy!” He olivat oppineet, että teknologia ja taika toimivat parhaiten, kun niitä ohjaa ystävyys ja auttamisen halu.
Fluffy ja Bip kiiruhtivat Valokaupungin porteille. Fluffy asetti avaimen paikoilleen. Sup-blink! Portti aukesi ja koko kaupunki syttyi loistamaan neonväreissä: pinkkiä, sähkönsinistä ja auringonkeltaista! Kaikki kaupungin asukkaat, pienet Giggle-botit ja Datasoravat, tulivat ulos tanssimaan. He nostivat Fluffyn ilmaan ja juhlivat kaupungin pienintä, mutta viisainta etsivää. Fluffy vain kimmelsi onnesta pastellihuivissaan ja tiesi, että vaikka olisi kuinka pieni, voi ratkaista suuriakin arvoituksia. Ja niin kaikki oli taas juuri niin kuin pitikin, loistavaa ja täynnä iloa. Ja se oli sen tarinan loppu, puf!