Spark pyyhkäisi nokea poskeltaan ja osoitti ylpeänä keksintöään. Harmaa Lehto oli hiljainen, ja sen kukat olivat menettäneet värinsä, mutta Sparkilla oli ratkaisu. "Tämä on Bloom-O-Matic!" hän hihkaisi ja asetti suojalasit silmilleen. "Se korjaa puutarhan heti." Pip, pieni hiiri vaaleansinisessä yöpaidassaan, nosti lyhtyään korkeammalle. Hän katseli huolissaan kuihtuneita lehtiä. Spark tarttui raskaaseen vipuun ja veti sen alas. Kone alkoi yskiä ja kolista pahaenteisesti.
Bloom-O-Matic päästi kovan ujulluksen ja suihkutti neonväristä sumua pienen taimen ylle. Metalliset rattaat kirskuivat niin, että maa tärähteli. Spark odotti kukkien puhkeavan heti loistoon, mutta taimi vain nuupahti entisestään raskaan sumun alla. Se näytti melkein hukkuvan koneen meteliin. Pip kumartui lähemmäs ja heijasti lyhtynsä valoa multaan. "Katso, Spark", Pip kuiskasi. "Tuo pieni juuri kamppailee. Se ei tarvitse maalia, se tarvitsee jotain muuta."
Spark ei kuullut, vaan tarttui suureen vasaraansa. "Ehkä se kaipaa vain hieman vauhtia!" hän huusi ja paukutti koneen kylkeä. Jyske oli niin kova, että viereinen kuivien lehtien keko romahti ja hautasi pienen taimen alleen. Spark valmistautui lyömään uudestaan, mutta Pip laski käpälänsä varovasti ystävänsä olkapäälle. "Ei vielä, Spark, vain hieman lisää aikaa", hiiri sanoi lempeästi. Hän osoitti maassa olevaa myttyä, jonne kasvi oli kadonnut.
Spark laski vasaransa ja katsoi alas. Pip selitti rauhallisesti, ettei puutarha ollut rikkinäinen kello, jota voisi korjata rattailla. "Koneesi on liian painava ja maa on aivan rutikuiva", Pip sanoi ja osoitti koneen metallisia jalkoja, jotka painoivat maata kasaan. Spark huokaisi ja nosti suojalasit otsalleen. Hän tajusi, että hänen työkalunsa olivat aivan liian meluisia tähän hiljaiseen paikkaan. Oli aika kokeilla jotain, mitä ei voinut käynnistää napista.
Yhdessä he alkoivat siirtää raskaita rattaita syrjään. Kun koneen osat oli siivottu, Pip nosti lyhtynsä ja alkoi tutkia maata. Pian hän löysi jotain: suuren kiven alle puristuneen kohdan, josta kuului vaimea solina. "Täällä on salainen lähde!" Pip hihkaisi. Lähde oli tukossa, eikä vesi päässyt ruokkimaan janoista lehtoa. Spark kaivoi vyöltään vahvimman jakoavaimensa. Tällä kertaa hän ei säätänyt konetta, vaan väänsi kiven irti kuin vivulla.
Vesi alkoi virrata kiven alta ja kasteli halkeillutta multaa. Spark aikoi jo juosta hakemaan lisää työkaluja, mutta Pip otti häntä kädestä. "Nyt me istumme", Pip sanoi ja sammutti lyhtynsä kynttilän. "Meidän täytyy antaa maan juoda rauhassa." He istuivat vierekkäin pehmeällä sammaleella. Sini, pieni närhi, uskalsi vihdoin laskeutua oksalle, kun kova kolina oli loppunut. "Ei vielä, Spark, vain hieman lisää aikaa", Pip toisti hiljaa veden loiskeessa.
Aika kului, ja Harmaa Lehto alkoi muuttua. Se ei tapahtunut neonvärisellä sumulla, vaan hitaasti ja pehmeästi. Ensin taimi nousi lehtien alta, ja sitten sen lehdet muuttuivat vihreiksi. Kukkien terälehdet avautuivat yksi kerrallaan, hehkuen aitoja värejä. Spark katseli ihmeissään ja tajusi, että luonto tiesi itse, mitä tehdä. Hän päätti purkaa koneensa ja rakensi sen osista kauniin kylpyaltaan Sini-närhelle ja muille metsän asukkaille.
Kuu nousi korkealle, ja lehto kylpi pehmeässä valossa. Pip ja Spark istuivat rinnakkain katsellen, kuinka puutarha hengitti levollisena. Ilma tuoksui tuoreelta mullalta ja kukkasilta. Spark ei enää kaivannut vipuja, sillä hän oli oppinut jotain tärkeää ystävältään. Puutarha oli vihdoin löytänyt rauhan, ja ystävykset nauttivat hiljaisuudesta Pipin lyhdyn loisteessa. Kaikki oli juuri niin kuin pitikin, ja lehto sai kasvaa omaan tahtiinsa.