Rex katseli korkealla purjehtivia pilviä ja huokasi niin kovaa, että hänen raidallinen neuleensa värähti. Vaikka hän oli suuri dinosaurus, hän halusi tuntea itsensä kevyeksi kuin hiutale. Raccoon, pieni seikkailija vihreässä viitassaan, nojasi puiseen sauvaansa ja nyökkäsi ymmärtäväisesti. Me menemme Pilvilinnaan, Raccoon lupasi ja kopautti sauvallaan maata. Sumuinen polku alkoi kiemurrella kohti taivasta, kutsuen ystävykset matkaan kohti tuntematonta.
Matka ylöspäin oli täynnä jännitystä. Raccoon kulki edellä ja ohjasi Rexiä, jonka suuret punaiset tennarit kopisivat hassusti ilmassa leijuvilla kivillä. Rex oli hieman kömpelö, mutta hänen meripihkanväriset silmänsä loistivat innosta. Kun he saapuivat valkoisten tornien luokse, heidän tiensä sulki valtava, hattaraa muistuttava olento. Se oli Pilvivartija Pumpuli, joka rakasti arvoituksia ja vartioi linnan porttia suurella arvokkuudella.
Pysähtykää, Pumpuli hihitti ja kieppui ilmassa. Vain ne, jotka ymmärtävät keveyden, voivat löytää Tähdenhöyhenen. Mikä painaa sydämessä, mutta nousee silti ylös? Raccoon mietti hetken ja katsoi Rexiä, joka puristi satulaansa jännityksestä. Se on toive, Raccoon vastasi varmasti. Pumpuli pörhistyi tyytyväisenä ja siirtyi syrjään, mutta portin avaamiseen tarvittiin muutakin kuin viisaita sanoja, sillä vipu oli korkealla taivaalla.
Rex yritti hypätä, mutta hän oli aivan liian raskas saavuttaakseen korkean vivun. Hupsis! Rex huusi, kun hänen jalkansa liukastui ja hän melkein putosi pehmeään pilveen. Raccoon tarttui häntä käpälistä, mutta pieni pesukarhu ei jaksanut nostaa ystäväänsä yksin. Rex tajusi, ettei hänen tarvinnut lentää vielä. Hän käytti voimakkaita jalkojaan ja nosti Raccoonin korkealle harteilleen, jotta tämä ylettyisi vääntämään portin auki.
Linnan keskellä hohti jotain ihmeellistä. Se oli Tähdenhöyhen, joka säihkyi kuin puhdas valo. Rex ojensi pienen kätensä ja kosketti sitä varovasti. Hän odotti, että hänelle kasvaisi suuret siivet, mutta mitään ei tapahtunutkaan. Rexin ilme synkentyi hetkeksi. Ehkä en olekaan tarkoitettu taivaalle, hän murisi hiljaa. Raccoon kuitenkin hymyili ja muistutti, ettei taikuus aina näy päällepäin; se tuntuu sisällä rohkeutena.
Pidä kiinni minusta, Raccoon sanoi ja tarttui Rexin käteen pitäen samalla höyhentä ilmassa. Yhtäkkiä Rexin suuret kengät irtosivat pilvilattiasta. He eivät lentäneet siivillä, vaan liukuivat ilmavirran mukana kuin kaksi leijaa. Rex nauroi riemusta, kun he pyörivät ja tanssivat tuulessa. Hän ei tuntenut itseään enää painavaksi dinosaurukseksi, vaan osaksi suurta, sinistä taivasta. Yhdessä he laskeutuivat hitaasti takaisin kohti tuttua kotilaaksoa.
Aurinko alkoi laskea ja värjäsi taivaan kullan sävyillä. Rex ja Raccoon istuivat ruohikkoisella kukkulalla katsellen, kuinka tähdet syttyivät yksi kerrallaan. Rexin raidallinen neule tuntui lämpimältä, ja hän tiesi nyt, että unelmat voivat toteutua monella tavalla, kunhan vierellä on hyvä ystävä. Raccoon nojasi sauvaansa ja sulki silmänsä tyytyväisenä. Ilta oli hiljainen, ja maailma tuntui juuri sopivan kokoiselta. Taivas oli lähempänä kuin koskaan ennen.