Yhtäkkiä koko kaupunki pimeni. Valot sammuivat ja lamput hiipuivat pois. Pieni Eino-poika kurkisti peittonsa alta ja häntä pelotti. Huoneen nurkissa näkyi outoja varjoja. Mutta taivaalla Nova-tähtityttö huomasi Einon surun. Nova liukui alas pilvien päältä, ja hänen tummansininen mekkonsa välkehti kuin yötaivas. ”Älä pelkää, Eino”, Nova kuiskasi lempeästi. ”Yö on täynnä taikaa.”
Nova otti Einoa kädestä ja he astuivat yhdessä ulos hiljaiseen puutarhaan. Nova osoitti taivasta, ja hänen hiuksissaan tuikkivat pienet tähdet syttyivät loistamaan. ”Katso”, Nova sanoi. ”Kun kaupungin valot nukkuvat, me voimme nähdä maailman kauneuden.” Eino puristi Novan kättä, mutta hän ei enää vapissut. Ilma tuntui viileältä ja raikkaalta heidän poskillaan.
Kuuntele, Eino! Puun oksalta kuului pehmeä ääni: ”Huu-huu, huu-huu.” Se oli viisas Huuhkaja-Huiske. Huiske käänsi päätään ja vilkutti heille keltaisilla silmillään. ”Pimeässä lintujen laulu on kuin hiljainen kehtolaulu”, Nova selitti. Eino hymyili ja matki ääntä hiljaa. Pimeys ei tuntunutkaan enää niin hiljaiselta, vaan se oli täynnä ystävällisiä ja turvallisia ääniä.
Katso alas, Eino! Ruohikossa välkähti jotakin pientä ja vihreää. Se oli Kipinä-mato, joka sytytti pienen lamppunsa takamuksessaan. ”Blink-blink”, Kipinä-mato sanoi ja tanssi kasteisella nurmikolla. Ilman kirkkaita katuvaloja pienikin valo loisti kuin timantti. Eino kyykistyi katsomaan ja huomasi, että yössä oli omia pieniä aurinkoja. Kaikki oli niin kaunista ja ihmeellistä.
Hengitä syvään, Eino. Nova laittoi kätensä Einon sydämelle. ”Yö on kuin pehmeä, tumma peitto, joka kietoo koko maailman syliinsä”, hän sanoi. Eino veti keuhkoihinsa yön tuoksua ja tunsi itsensä rohkeaksi. Varjot eivät olleetkaan mörköjä, vaan puita ja pensaita, jotka lepäsivät. Eino ei ollut enää yhtään peloissaan, vaan hän tunsi olonsa todella onnelliseksi.
Novan iholla olevat kuviot hehkuivat kirkkaasti, kun hän valmistautui palaamaan kotiin taivaalle. Hän jätti jälkeensä ripauksen tähtipölyä Einon ikkunalaudalle. Eino kiipesi takaisin sänkyynsä ja katsoi hymyillen kuuta. Kaupunki nukkui rauhallisena tähtien alla, ja Eino tiesi, että pimeys oli hänen ystävänsä. Hyvää yötä, maailma. Eino nukahti hymy huulillaan, nähden unta tanssivista tähdistä.