Ema ja hänen serkkunsa Oskari istuivat ullakolla. He piirsivät suurta sukupuuta värikkäillä kynillä ja valokuvilla. "Tässä on äiti ja tässä on isä", Oskari sanoi. Ema korjasi lasejaan ja huomasi nurkassa pölyisen laatikon. Se ei ollut vielä heidän kartallaan. Mikähän tuo laatikko oikein on?
Ema ja Oskari avasivat painavan kannen. Laatikko oli täynnä hopeisia piirustuksia ja pieniä, puisia rattaita. Ema pyöritti sileää puuratasta sormissaan. "Kuka nämä on tehnyt?" hän kysyi ihmetellen. He päättivät viedä löydöt heti Vaarille. Luovuus asuu sukupuussa! Oskarin silmät loistivat, kun he juoksivat alas.
Vaari hymyili ja otti esiin vanhan valokuvan. "Tämä on isoisoisäsi", Vaari kertoi lempeästi. "Hän rakensi kellon, joka osasi laulaa kuin lintu." Eman sydän heitti pienen kuperkeikan innosta. Hän halusi tietää lisää. Oliko suvussa muitakin tekijöitä? Luovuus asuu sukupuussa! Ema siliti keltaista neulepuseroaan ja kuunteli tarkasti.
Seuraavaksi he löysivät maalauksen täti Taimista. Hän oli keksijä, joka teki kukkia kuljettavan polkupyörän. Ema katsoi omia piirustuksiaan pöydällä. Hän huomasi saman keksijän pilkkeen omissa silmissään. Koko heidän sukunsa oli täynnä viisaita rakentajia! Luovuus asuu sukupuussa! Se tuntui sydämessä lämpimältä ja oikealta.
Ema ja Oskari lisäsivät keksijät sukupuun huipulle. He koristelivat nimet upeilla kultatähdillä. "Nyt puu on vihdoin valmis", Oskari hihitti iloisena. Ema otti kynän tiukasti käteensä. Hänestä tuntui, että hänkin osasi luoda jotain aivan uutta. Hän uskalsi vihdoin aloittaa oman keksintönsä. Luovuus asuu sukupuussa!
Ema istui työpöytänsä ääressä ja alkoi piirtää uutta konetta. Hänen keltaisen neuleensa hihat olivat hieman tiellä, mutta se ei haitannut menoa. Perheen tarinat antoivat hänelle rohkeutta. Sukupuu hehkui lampun valossa kauniina ja täydellisenä. Ema hymyili pehmeästi, sillä hän tiesi olevansa osa jotain suurta.