Olipa kerran pieni tyttö nimeltä Zoe. Zoen hiukset loistivat valkoisina kuin auringon säteet, ja hänellä oli yllään hienot työhousut, joissa oli suuret taskut. Tänään Zoe oli tutkimusretkellä pihalla. Astu, astu, astu – Zoen saappaat sanoivat ruohikossa. Yhtäkkiä hän näki jotain erikoista. Nurmikon keskellä nökötti valtava, vanha ruskea nahkakenkä. Kuka kumma on jättänyt kenkänsä tänne?
Zoe kumartui katsomaan lähempää. Silloin kengän sisältä kuului: ”Atshii! Atshii!” Oletko sinä koskaan kuullut kengän aivastavan? Kuuntelepa tarkkaan. ”Atshii!” Zoe kurkisti kenkään, ja arvaa mitä hän näki? Siellä istui pikkuruinen siili! Siilillä oli pieni taskukello ja huolestunut ilme. ”Voi neniäni”, siili sanoi. ”Minä olen sekoittanut kaiken! Nimeni on Siili-isäntä, ja minun pitäisi olla jo keittämässä teetä metsän ystäville, mutta hopealusikkani on kadonnut!”
Zoe halusi auttaa. ”Älä huoli, minä autan!” hän sanoi. Zoe etsi ja etsi, ja pian hän huomasi jotain kimaltavaa ylhäällä hämähäkinverkossa. Siellä oli pikkuruinen lusikka, juuri siilin kokoinen. Zoe poimi sen varovasti. Naps! Siili-isäntä hyppi ilosta. ”Kiitos, Zoe! Tule mukaan teekutsuille, olet kunniavieras!” Ja niin he lähtivät matkaan. Hip-hei, mennään metsään!
Tiellä oli kuitenkin haasteita. He kulkivat läpi kutitus-saniaisten. ”Kutikutikutikutti!” saniaiset sanoivat ja kutittivat Zoen polvia. Sitten kuului kova ääni: ”Viuuh! Viuuh!” Se oli Sir Hoot-a-Lot, suuri ja pörröinen pöllö. Pöllö halusi myös teetä, mutta kun se räpytti siipiään, kaikki hienot paperiset lautasliinat lentelivät ympäriinsä. ”Huiii!” ne menivät tuulen mukana. Mutta Zoepa oli taitava. Hän otti taskustaan keltaisen nenäliinan ja solmi sen kiinni pöytään painoksi. Nyt lautasliinat pysyivät paikallaan. Hyvä Zoe!
Lopulta he saapuivat pehmeälle sammallehdolle. Siellä oli herkkua kerrakseen! Muistatko, miltä ne maistuvat? Kupit oli tehty tammenterhojen hatuista ja tee tuoksui ihanalta mansikalta. Sip-sip-ahhh! Siellä oli oravia, jotka kertoivat hauskoja juttuja, ja kirkkaita perhosia, jotka tanssivat ilmassa. Zoe istui pienen mättään päällä ja tunsi olonsa todella onnelliseksi. Hän oli pieni tyttö, mutta hän oli tehnyt jotain suurta ja kivaa.
Kun aurinko alkoi laskea ja taivas muuttui vaaleanpunaiseksi, Siili-isäntä saattoi Zoen takaisin vanhan nahkakengän luo. ”Kiitos avustasi, Zoe”, siili sanoi ja heilutti pientä tassuaan. Zoe hymyili ja vilkutti takaisin. Hän tiesi, että metsässä oli monta pientä ystävää, joita auttaa. Ja niin kaikki päättyi juuri niin kuin pitikin. Hyvää yötä, Zoe, ja hyvää yötä, siili.